Mitatebashi

Mitatebashi yhdistää melkeinpä meren yli Kōnanin Shinagawan aseman alueeseen. Äkkisilmäyksellä itse 港南Kōnan on yhtä koulua: Sillan ylityksen vasemmalla puolella on päiväkoteja ja ala-aste, ja oikealla puolella näkymää hallitsee Tokion meritieteen ja -teknologian yliopiston Shinagawan kampus.

Kōnan Ryokusui -puisto

Kōnanin "keskuspuisto" 港南緑水公園Kōnan ryokusui kōen suihkulähteineen ja lasten leikkipaikkoineen, ja löytyipä tämän yhteydestä myös (ilmeisesti) julkisessa käytössä oleva koirien koulutusrata. Näköalat ovat tässäkin varsin vesipitoiset, eikä tästä lienisi mahdotonta nähdä Yurikamomen (ks. alla) kuuluisaa lenkkiä ennen Rainbow Bridgeä.

Mainittavan arvoista on sekin, että tein myös odottamattoman ostosreissun puiston vieressä olevassa Maruetsu Kōnan World City -supermarketissa ja investoin uuteen läpinäkyvään sateenvarjoon: kun vettä tulee vaakatasossa ja kaupungissa on toistakymmentä miljoonaa muutakin kulkijaa, on kivaa esim. nähdä jotain.

Shinagawa Intercity -rakennukset ja Shinagawa Central Garden

Kōnanilta takaisin länteen hiukan eteläisempää siltaa pitkin palattuani vastaan tulivat 品川インターシティShinagawa Intercityn neljä rakennusta ja näiden länsipuolella oleva pieni mutta tiivis 品川セントラルガーデンShinagawa Central Garden -puutarha. Puutarha saattaisi jollain muulla säällä kuin tämänkertaisella rankkasateella tarjota mukavan varjoisan taukopaikan.

Rakennuksista mielenkiintoni kohdistui kahvilat ja ruokapaikat sisältävään Shop and Restaurant -rakennukseen sekä C-torniin, jonka toisessa kerroksessa on pääsymaksuton Nikon-museo. Näytillä museossa on kameraa, kiikaria ja muutakin optista härpäkettä jos jonkinlaista Nikonin satavuotiaan historian matkalta, ja kuvaukset ynnä muu materiaali löytyvät myös englanniksi.

Odaiban Vapaudenpatsas ja kauppakeskus Aqua City Odaiba

Päätin vielä Shinagawan aseman kiertelyn päätökseksi toteuttaa uhkaukseni ja pyörähtää お台場Odaibassa. Ihan suoraan ei Shinagawan aseman alueelta Daibaan pääse: itse päädyin kulkemaan ensin Yamanote-linjalla Shinbashin asemalle ja sitten sieltä Yurikamome-linjalla Daiban asemalle. Yurikamomella matkustaminen on elämys sinänsä, joten sikäli melkein tunnin matka-aika ei edes suuremmin harmita.

Daibassa tekemistä ja näkemistä riittäisi vaikka kuinka, mutta sääoloista johtuen kävin vain kuvaamassa Daiban tunnetuimpiin nähtävyyksiin lukeutuvan 11-metrisen kopion Vapaudenpatsaasta, ja siirryin sitten sisätiloihin vieressä olevaan Aqua City Odaibaan kauppoja kiertelemään ja syömään. Kauppojen joukossa oli tylsien merkkiliikkeiden lisäksi myös mielenkiintoisuuksia, mm. Jump-sarjakuvien pop-up-myymälä ja ihan kaikkea Coca-Cola -kamaa myyvä liike. Syömässä kävin amerikkalaistyylisessä, mm. hampurilaisia tarjoilevassa, Longboard Café California Drive-inissä, joka nimestään huolimatta ei ole autokaistaravintola – ja on myönnettävä, ettei ainakaan tilaamani Yakiniku-hampurilainen ollut niin täyttävä kuin odotin.

Tokyo Big Sight ja Comiket

Kävin Odaibassa päin vielä uudestaan perjantaina 10.8. katsastamassa Comiket 94:n avauspäivän tarjonnan. Osasin varautua väenpaljouteen, mutta tarjonnan paljous pääsi yllättämään: dōjinshi- ja muita näytteilleasettajia on useassa valtavassa messuhallissa luultavasti toista tuhatta. Tulin pahimman avausruuhkan helpotettua, ja aika kului kuin siivellä: pian kello oli jo kolme, ja väki – niin yleisö kuin dōjinshi-ryhmät – lähti poistumaan kohti Tokiota tukkien Yurikamome-linjan täysin.

Tarkoitukseni oli käydä ostamassa eräs CD-levy, ja tämän onnistuinkin saamaan, mutta jos olisin ollut hieman uhkarohkeampi olisi matkaani voinut tarttua paljon muutakin; osa näistä sellaista, mitä ei hirveästi julkisilla paikoilla kehtaa esitellä.

Togoshi-Ginzan ostoskatu

Asemalta kävelin Togoshi-Ginzan pitkälle, suoralle ostoskadulle (戸越銀座商店街Togoshi-Ginza shōtengai). Harmillisesti monet liikkeet olivat jo sulkeneet tai sulkemassa, eikä vatsani vetänyt uutta ruoka-annosta – kadulta näet löytyy varsin monta häiritsevän hyväntuoksuista ratkaisua tuohon ongelmaan – joten tulokset jäivät hieman laihoiksi. Paremmalla säällä puolilta päivin olisi kadulla ollut varmasti enemmän annettavaa.

Tokyo Metropolitan Teien Art Museum -puutarhat

Varsin lähellä asemaa on useampiakin puutarhoja. Päädyin näistä Tokyon Metropolitan Teien Art Museumin puutarhoihin, jotka ovat käytännössä kiinni Japanin luonnontutkimusinstituutin isomman luonnonsuojelualueen kyljessä. Vierailemani puutarhat on jaettu kahteen osaan: avonaisempaan eurooppalaiseen puutarhaan ja tiheämpään japanilaiseen puutarhaan. Hintaa lystille ei tullut 200 jeniä enempää.

Näyteikkuna-akvaario kaupan seinässä

Puutarhoilta etelämmäksi kävellessäni vastaan tuli Shirokanedain Don Quijote, ja sen seinässä oleva vakuuttavan näköinen ja kokoinen akvaario. Näitä näyttäisi olevan myös muualla kyseisen kauppaketjun liikkeiden yhteydessä!

Maxell Aqua Park

Seuraavana tarkoitukseni oli käydä katsomassa lisää vedeneläviä Maxell Aqua Parkissa lähellä Shinagawan asemaa, mutta halukkaita menijöitä oli sen verran pitkä jono, että päädyin jättämään ulkona jonottamisen välistä. Jonoa oli ulos asti myös viereisen kauppakeskuksen McDonald'sissa. Toisin sanoen koko alue näyttäisi olevan paikallisen nuorison suuressa suosiossa.

Logistiikan museo ja Takanawan katolinen kirkko

Pyörin kotvan etsimässä lähistöllä tienvarsiopasteidenkin perusteella olevaa logistiikan museota, mutta tuloksetta: naapurissa oleva Takanawan katolinen kirkko sen sijaan löytyi (joskaan en käynyt sielläkään).

DevilCraft Gotanda

Saatuani megurolaisessa kahvilassa suosituksen Gotandan aseman vieressä olevasta panimopub DevilCraft Gotandasta, pyörähdin vielä illalla siellä haukkaamassa pannupizzan ja nauttimassa pari hanaolutta. Pubilla on kymmenisen omaa ja toinen mokoma muuta olutta hanassa, ja palvelu pelaa myös englanniksi (vaikkakin itse vaihdoin nopeasti japaniinカタコト palvelun nopeuttamiseksi). Pizzaa joutui hetken odottamaan, mutta tunnelma pubissa oli mitä mainioin: vieressäni tiskillä istunut tokiolaisäiti täysikäisen poikansa kanssa havaitsivat oluttuopissa piilevät puheenlahjani, ja rupattelimme japaniksi samalla, kun kadotin pizzaa ääntä kohti.

Atré Meguro -kauppakeskus

Meguron aseman yhteydessä toimii Atré-kauppakeskus, jossa piipahdin luomutuotekauppa Natural Housessa ja kirjakauppa Yurindossa. Jälkimmäisessä tein mielenkiintoisen havainnon: kaupassa ei ollut yhtään suomen oppikirjaa – yksi kuitenkin islannille – mutta hyllymetreittäin BL-novelleja ja -mangaa kylläkin. Kysyntä ja tarjonta ja niin edelleen...

Meguro-Shinbashi, Fureaibashi ja näiden välinen viherkävelykatu

Meguro-joen ylittävien Meguro-Shinbashin ja Fureaibashin välillä joen länsipuolella kulkee varsin viehättävä puin katettu viherkävelykatu, jonka kävin kävelemässä ja sen varjossa lepuuttamassa jalkojani.

Switch Coffee Tokyo

Keskellä lähes silkkaa asuintaloaluetta on pieni paahtimokahvila Switch Coffee Tokyo, jossa kävin nauttimassa jääkahvin ja ostamassa heidän omaa etiopialaista kahvia itselleni matkamuistoksi.

Meguron parasitologinen museo

Meguron "pääkadulta" Meguro-dōrilta löytyi yksityisesti ylläpidetty Meguron parasitologinen museo, johon kävin hävittämässä ruokahaluni, mutta eipä museoon sisäänpääsymaksua ollutkaan. Koska kuitenkin pyysivät lahjoituksia, tyhjensin noin nyrkillisen verran reissun aikana kertyneitä yhden jenin kolikoita lompakosta keräyslippaaseen.

Rinshi no Mori -puisto

Meguron ja Koyaman välissä on iso ja hyvin pidetty julkinen Rinshi no Mori -puisto, joka vaikutti olevan myös suosittu lenkkeilypaikka paikallisten keskuudessa. Erityisen huomion minulta saivat kuitenkin puiston keskellä olevan lammen kalat ja kilpikonnat.

Yebisu Garden Place ja tämän ympäristö

Lyhyen kävelymatkan päässä Ebisun asemalta on Yebisu Garden Place -alue, johon kuuluu kauppojen lisäksi muutakin: päällimmäisenä Sapporo-olutyrityksen konttori, jonka alakerrassa on Yebisu-olutmuseo, jonka näyttelyyn pääsee tutustumaan maksullisen ohjatun kierroksen lisäksi myös itsenäisesti ilmaiseksi. Näyttely tiesi kertoa mm. sen, että juuri kyseinen yli olut on antanut aiemmin Meguron osana tunnetulle Tokion alueelle nimen, eikä toisinpäin, kuten kuvitella saattaisi. Olutyritys on selvästi ylpeä aikaansaannoksestaan: Yebisu-olut ja Sapporo yleensäkin on varsin näkyvästi esillä Ebisun katukuvassa muuallakin, ja onpa Sapporon konttorin vieressä jopa yrityksen Ebisu-jumalalle rakentama shintopyhäkkö.

Yebisu Garden Placen ympäristössä on myös useita pieniä viheralueita ja mm. 時計広場Marionette Clock Square, jonka kivipatsaalla itsensä valokuvauttaminen vaikuttaisi olevan paikallisten suuressa suosiossa.

Hiroo Plaza

Keskemmällä Yamanote-linjan sisäpuolta Hiroon metroaseman lähellä on Hiroo Plaza -kauppakeskus, jossa myös pyörähdin, sillä keskuksessa oli juuri käyntihetkelläni Havaiji-teemaviikko. Harmillisesti myynnissä olleet Havaiji-teeman tuotteet vaikuttivat sen verran rihkamalta, että tuliaisia ei täältä matkaan tarttunut.

Arisukawanomiyan muistopuisto

Arisukawanomiyan muistopuisto Hiroossa on tähän mennessä ehkä vakuuttavin yleisölle avoin julkinen puisto. Alueella on kaksi samaan lampeen laskevaa puroa, ja kuten tästä olettaa saattaa, korkeuserot puistossa ovat muuten varsin tasaiselle Tokiolle epätyypillisen suuret. Puiston yhteydessä on myös yleisölle maksuton Tokion metropolin keskuskirjasto, jossa en kuitenkaan vieraillut.

Roppongi Hills

Iltapäivällä lähdin käymään Comiketissa, mutta palasin vielä illalla katsastamaan Roppongi Hills -kompleksin. Roppongi Hillsissä on monenlaista ravintolaa, mutta lopulta päädyin syömään tylsästi Roppongi Hillsin McDonald'sissa, sillä muut Hillsin ravintolat olivat joko turhan täynnä muita ihmisiä tai hinnaltaan kohtuuttomia. Kovin tyyristä lystiä (1800 jeniä) olisi ollut myös Mori-tornin näköalatasanteella vierailu, joten senkin jätin väliin.

Shibuyan poikittaissuojatie

Eräs toinen keskeinen nähtävyys heti asemalta poistuttaessa on aseman kauppa-alueeseen yhdistävä Shibuyan scramble crossing, jossa autoliikenne pysäytetään kaikista suunnista siksi aikaa, että jalankulkijat voivat ylittää tien suuntaan kuin suuntaan. Aamupäivällä kulkijoiden määrä oli varsin vähäinen, mutta illalla palatessani tilanne oli täysin toinen, ja ihmismassojen valuminen tuolloin oli lähes hypnotisoivaa katsottavaa. Asemaa vastapäätä olevan Tsutaya-kirjakaupan yhteydessä olevan Starbucks-kahvilan 2. kerroksen pöydistä tilannetta voi ihailla, mutta näköalapaikan saaminen ilta-aikaan voi osoittautua mahdottomaksi.

Mega Don Quijote Shibuya

Don Quijote-halpakauppoja on Tokiossa joka puolella, ja useimmat näistä ovat suomalaisittain normaalin kaupan kokoisia. Shibuyan megaliike ei, vaan tarjonta elintarvikkeista polkupyöriin levittäytyy kuuteen kerrokseen. Myös Shibuya-teemaisia matkamuistoja oli mukavasti tarjolla, ja näitä matkaan tarttuikin.

Animate ja Mandarake

Kävin hakemassa apua pahimpiin weeaboo-oireisiini Beam-rakennuksen 3. kerroksen Animatessa ja saman rakennuksen kellarikerroksessa olevassa Mandarakessa. Näistä viimeksi mainittu vakuutti enemmän: liike on pakattu niin tiukkaan käytettyä ja uutta mangaa, figuureja, idolikrääsää, dōjinshi- ja muuta otakutarvetta, että hyllyjen välissä toisten asiakkaiden ohittaminen ei käytännössä onnistu.

HMV record shop

Katua eteenpäin kävellessäni vastaan tuli hyllyjen sisällöstä päätellen erityisesti eri vuosikymmenten rock-vinyylimusiikkiin painottuva musiikkiliike HMV record shop. Pyörähdin sisällä toteamassa tämän tilanteen, käännyin 360 astetta ja moonwalkkasin ulos.

NHK Studio Park

Edelleen pohjoiseen edetessä hieman ennen Yoyogi-puistoa on Japanin yleisradioyhtiö NHK:n erityisesti lapsiperheille suunnattu NHK Studio Park, jonka 16 kohteesta useat ovat vuorovaikutteisia. En ollut tarpeeksi lapsenmielinen kokeillakseni itse esim. ääninäyttelyä, mutta näytillä on myös mm. eri aikojen japanilaisten draamasarjojen rekvisiittaa ja muuta materiaalia. Käydessäni Studio Parkissa oli ilmaisen sisäänpääsyn päivä, joita näyttäisi olevan vähintään viikottain (aikuisen lipun hinta on normaalisti 200 jeniä).

Meguro Sky Garden

Mielenkiintoisia puistoja näyttää Tokiossa olevan pilvin pimein, eikä tämäkään päivä tehnyt poikkeusta: Shibuyan asemalta lounaaseen Ōhashissa oleva julkinen 目黒天空庭園Meguro Sky Garden on nimensä mukaisesti yläilmoissa: puistoon pääsee esimerkiksi Cross Air Towerin hissillä 9. kerrokseen nousemalla. Itse istutusten lisäksi puistosta aukeaa myös vakuuttava näkymä Meguro-joen yli kohti Naka-Meguroa.

Matsuja Ikejiri-Ōhashi

Puiston jälkeen kävin syömässä curryannoksen viereisessä Matsuya-ketjun Ikejiri-Ōhashin ravintolassa, jossa ei tuolloin noin vähän ennen neljää iltapäivällä ollut lisäkseni kuin pari muuta asiakasta, joten rauhassa sai syödä, eikä annoksen hinta (ruoka 380 jeniä, juomana olut 180 jeniä) päätä huimannut. Syötyäni alkoi vettä ripsotella, joten palailin ensin metrolla Ikejiri-Ōhashin asemalta Shibuyaan, ja sieltä Yamanote-linjalla Shin-Ōkuboon hotellilleni.

Nagomi Visit

Palasin Shibuyan huudeille vielä viimeisenä "virallisena Yamanote-projektipäivänä" 28.8., sillä olin buukannut itselleni Nagomi Visit -varauksen. Nagomi Visitissä tuikitavalliset japanilaiset paikalliset tarjoavat aterian (valinnan mukaan joko lounas tai päivällinen) kotonaan, ja lähdin tätä kokeilemaan. Ohjelman molemminpuolisen valintaprosessin jälkeen minut otti vastaan Shimo-Kitazawan aseman (下北沢駅) lähettyvillä asuva pariskunta, 哲さんSatoru ja 千春さんChiharu.

Pääsin tutustumaan paitsi Chiharun kokonaan itse tekemään herkulliseen ruokaan, myös tavalliseen japanilaiseen asumiseen ja olemiseen ja tähän liittyvään kulttuuriin, mikä teki kokemuksesta kaksinverroin kiinnostavan. Erityisesti oli mielenkiintoista nähdä, miten tällainen konsepti on yleensä mahdollista Japanissa, jossa ihmiset ovat yleensä varsin vaatimattomia ja sisäänpäinkääntyneitä. Tapaamani pariskunta tätä ei toden totta kyllä ollut.

Oriental Bazaar

Harajukun asemalta Omotesandōn asemalle johtavan kadun varrelta vaateliikkeiden seasta löytyi matkamuistoksi sopivan halpoja posliiniesineitä myyvä Oriental Bazaar. Liikkeessä kaupan oli myös esimerkiksi puisia eväslaatikoita ja bonsai-puita varsin kohtuulliseen hintaan.

Now is forever -graffitti

Kävin aamupäivällä myös vilkaisemassa minulle suositellun Now is forever -graffitin (Stephen Powers), jolla voidaan sanoa olevan jopa kulttimaine varsinaisen Yamanote-Tokion sisällä. Henkilökohtaisesti olen kyllä nähnyt vakuuttavampiakin vastaavia teoksia ihan Suomessakin.

Tokion olympiastadionin alue

Tokion olympialaisiin on vielä parisen vuotta, mutta Tokion olympiastadionilla työt ovat täydessä käynnissä: vanha stadion puretaan ja sen tilalle nousee uusi ennen kisoja. Olympiastadionin rakennustyömaan lisäksi alueella on muitakin urheiluareenoita, keskeisimpänä Meiji Jingū Stadium, Tokyo Yakult Swallows -pesäpallojoukkueen kotikenttä. Alue on myös suosittu lenkkeilypaikka, ja ilmeisesti tämän takia ainakin paikalla käydessäni tiet oli suljettu autoliikenteeltä ja lenkkeilijät hölkkäilivät koko kadun leveydellä.

Lähistöllä on myös TEPIA:n teknologiagalleria, jossa en harmikseni ehtinyt käydä, sekä monta muutakin nähtävää. Olipa lähettyvillä myös nomi- ja tabehōdai-barbequeta¹ tarjoava beer garden, joka näytti olevan varsinkin pariskuntien suosiossa heti avauduttuaan. Hintaa tälle olisi tullut 4200 jeniä (naisille 3900 jeniä), joten päätin ruokailla muualla.

Urheilustadionien lähellä on myös pieni lapsille tarkoitettu huvipuisto にこにこパークNikoniko Park, joten tekemistä alueella riittää lähes millaiselle poppoolle tahansa.

Takeshita Street

Iltapäivän kääntyessä iltaan päätin palata Harajukun aseman alueelle, ja paikka oli kuin uudelleensyntynyt: väkeä oli moninkertaisesti aamupäivään verrattuna, suorastaan tungokseksi asti. Erityisen tukossa oli Takeshita-kauppakatu, jossa pinkit vaatekaupat ja crêpe-kahvilat pursuivat ihmisiä. Ruuan saaminen inhimillisellä odotusajalla ei vaikuttanut kovinkaan todennäköiseltä, joten jatkoin matkaani kadun päähän saakka ja siitä edelleen etelään.

Omohara no Mori

Päivän päätteeksi nousin vielä Tokyu Plaza Omotesandō Harajuku -kauppakeskuksen kuudenteen kerrokseen, jossa Starbucks -kahvilan lisäksi on myös ulkopuutarha おもはらの森Omohara no Mori ja sen yhteydessä (syyskuun puoliväliin saakka) Yona Yona Beer Worksin olutta ja pientä purtavaa tarjoileva Omohara Beer Forest. Paikka on varsin viihtyisä (minkä huomasi myös sekä turistien että paikallisten suuresta määrästä), ja näköalat varsinkin illan hämärtyessä varsin mieluisat.

Takashimaya Times Square

Oikeastaan lähempänä Shinjukun kuin Yoyogin asemaa on suomalaisittain iso kauppakeskus Takashimaya Times Square, joka levittäytyy kahteen yhteenliitettyyn rakennukseen: toisessa maanpäällisiä kerroksia on 14 ja toisessa 7. Erityisesti huomioni kiinnittyi kodintarvikkeita myyvään Nitori-liikkeeseen sen 5-kerroksisine valikoimineen.

Meiji-temppeli

Yoyogissa oleva Meiji-keisarille ja tämän puolisolle keisarinna Shōkenille omistettu shinto-temppeli 明治神宮Meiji jingū alueeseen kuuluvine laajoine metsineen melko massiivinen – Wikipedian mukaan tarkalleen 70-hehtaarinen – kokonaisuus, jonka pelkässä rauhassa läpi kävelyssä kestää tovi. Myös varsinainen "sisäpiha" on laaja, ja syytä onkin, sillä käydessäni paikalla puolilta päivin maanantaina oli turisteja ja paikallisia varsin runsain joukoin paikalla.

Yoyogi-puisto

Temppelin alueessa kiinni oleva (joskaan suoraan näiden välillä ei pääse kulkemaan – tästä ei voi puistossa olevien varoituskylttien määrästä johtuen erehtyä) Yoyogi-puisto (代々木公園Yoyogi-kōen) on niin ikään kookas nähtävyys: pinta-alaa puistolla on 54 hehtaaria, ja tätä lääniä pääsee kulkemaan lähes vapaasti ristiin rastiin. Alueella on myös asvaltoituja kulkureittejä ja oma väylä pyöräilijöille.

Puisto on paitsi suosittu ajanvietto- ja lenkkeilypaikka, myös paikoin erittäinkin kuvauksellinen harvaan istutettuine puineen, kukkaistutuksineen, suihkulähteineen ynnä muineen: tästä todisteena eräskin tuore aviopari kuvautti nähteni itsensä puistossa. Mutta älä usko minun sanojani, vaan katso kuvat:

Shinjuku Gyoen -kansallispuutarha

Aivan aseman vieressä on kooltaan lähes Yoyogi-puistoa vastaava kansallispuutarha 新宿御苑Shinjuku gyoen. Sisäänpääsy maksaa 200 jeniä, mutta on tuon kahden lantin arvoinen: puutarha on jaettu neljään osaan: ranskalaiseen istutuspuutarhaan, avoimeen englantilaiseen puutarhaan, perinteiseen japanilaiseen puutarhaan ja metsäiseen 母と子の森Haha to Ko no Mori -puutarhaan. Alueella on useampia juoma-automaatein varustettua taukopaikkaa (jotka toden totta tulevat tarpeeseen auringon porottaessa ja elohopean keikkuessa reilusti 30 asteen paremmalla puolella), sekä myös ihmispalvelulla toimivia kahviloita alueen keskellä ja sisäänkäyntien yhteydessä.

Tokion lelumuseo

Yotsuyassa sijaitseva 東京おもちゃ美術館Tokion lelumuseo on enemmänkin leikkipaikka kuin varsinainen museo: useat, enimmäkseen puusta tehdyt leikkikalut ja pelit ovat pikkulasten kovassa käytössä kolmikerroksisen museon huoneissa. Toki museoon mahtuu myös "aikuisempaan makuun" paremmin sopivasti lasivitriiniin kätkettyjä aarteita, joissa myös Pohjoismaat Muumeineen ja Brioineen ovat edustettuna. Lipun hinta aikuiselta on 800 jeniä.

Tulipalomuseo

Lelumuseon seinällä olevasta mainoksesta sain innostuksen käydä myös viereisessä Tokion palolaitoksen tulipalomuseossa, johon sisään pääsee ilmaiseksi. Myös tässä museossa lapsia on paljon, vaikka vähän lapsekkaaksi isot punaiset paloautot vuosikymmenten ajalta vetävät aikuisen miehenkin. Paitsi isoja koneita, esillä on myös muuta kalustoa ja kertomusta tokiolaisen palonsammutuksen ja pelastuksen kehityksestä viimeisen parin sadan vuoden ajalta.

Animate Shinjuku ja Bookoff Shinjuku Ekimae Higashiguchi

Palatessani kohti Shinjukun asemaa käväisin kahdessa mangaa ja muuta otaku-tarviketta myyvässä liikkeessä: ensin ostamassa uutta mangaa Animatella ja sitten käytettyä mangaa Bookoffilla. Molemmissa rahaa paloi, mutta jälkimmäisessä vähemmän, sillä sieltä mangapokkarin saa kantaa ulos halvimmillaan 100 jenin kappalehintaan, ja valikoima on laaja. Molemmissa liikkeissä on myös CD:itä ja DVD:tä sun muuta vastaavaa, mutta näitä ei tällä kertaa tarttunut matkaani.

Hotel Villa Fontaine Shinjuku

Ensimmäisen – Shinagawasta Shin-Ōkuboon kattavan – viikkoni tukikohtana toimi Hotel Villa Fontaineホテルヴィラフォンテーヌ -ketjun Shinjukun-toimipiste. Hotelli sijaitsee suunnilleen yhtä kaukana kahdesta eri asemasta – logistisista syistä kuljin tämän ensimmäisen viikon ajan hotellille ja sieltä pitkin Tokiota Shin-Ōkubon aseman kautta.

Hotelli itsessään on varsin rauhallinen ja siisti, ei kuitenkaan millään mittapuilla ylellinen. Tarpeisiini (käydä nukkumassa ja näpyttelemässä nämä jorinat nettiin) se kuitenkin vastasi hyvin. Aamiainen tuodaan hotellissa huoneeseen: soittamalla aamulla respaan ilmestyy ystävällinen vastaanottohenkilö muutamassa minuutissa huoneen oven taakse aamiaispaketti matkassaan: sisältönä tässä on kaksi leivänpuolikasta, kuivakeittoainespussi ja jogurtti. Ajaa asiansa, mutta viikon jälkeen yksitoikkoinen tarjonta alkoi jo hieman tökkiä. Halutessaan huoneen oveen voi merkitä magneettiläpyskällä, ettei tahdo pyyhkeitä tai petivaatteita vaihdettavan jonakin päivänä. Valinnasta riippumatta huone siivotaan ja sänky pedataan joka päivä.

Tokion metropolihallintorakennuksen näköalatasanteet

Tokiota pääsee tiirailemaan Tokyo Towerin ja Skytreen kalliiden ja pitkää jonottamista vaativien tasanteiden lisäksi myös ilmaiseksi: Tokion metropolihallintorakennus 1:ssä on kaksi ilmaista näköalatasannetta, joista aukeaa näkymä kaupunkiin 202 metrin korkeudesta. Aivan jonottamatta korkeuksiin ei pääse, mutta kovin pitkäänkään ei minun tarvinnut odotella päiväsaikaan pohjoistasanteelle pääsyä.

Shinjukun keskuspuisto

Heti metropolihallintorakennuksen vieressä on Shinjukun keskuspuisto (新宿中央公園Shinjuku chūō-kōen), joka on myös käymisen arvoinen. Puisto on avonainen ja muutenkin hyvin "kaupunkimainen" moneen aiempaan näkemääni puistoon verrattuna. Puisto juhlii tänä vuonna 50-vuotispäiväänsä, mikä näkyi käyntini aikana värikkäin viirein.

Kolikkopesula Futaba

Kävin pesulassa oikeastaan jo 13.8. puhtaiden vaatteiden käydessä vähiin, eikä paikka muuten ehkä mainitsemisen arvoinen olisikaan, ellei siihen liittyisi tarina: Käydessäni elämäni ensimmäistä kertaa minkään maan itsepalvelupesulassa olin hieman hukassa siitä, miten koneita ylipäänsä käytetään. Hetken tuijoteltuani コインランドリーふたばCoin laundry Futaba-pesulan seinän japaninkielistä pienen romaanin pituista käyttöohjetta samaan aikaan vaatteitaan pesemässä ollut viisikymppinen rouva riensi oma-aloitteisesti opastamaan suorastaan kädestä pitäen. Ja puhdastahan siitä lopulta tulikin.

Geo Kita-Shinjuku

Tähän(kään) pelejä, CD:itä, DVD:itä ja Blu-rayitä myyvään liikkeeseen ei tullut astuttua, mutta aukioloaikoja hämmästeltyä kyllä: ゲオ北新宿店GEO Kita-Shinjuku -ten on auki 24 tuntia vuorokaudessa! Ilmeisesti japanilaisilla on todella niin suuri tarve saada ostaa ja myydä videopelejä ja levyjä, että tällainen, hiukan isommilta otaku-alueilta piilossa oleva, kauppa kannattaa.

Kanda-joki

Heti aseman yhteydessä on Kanda-joen ylittävä silta, ja näitä on lukemattomia muitakin joen varrella. Itse joki ei (ainakaan kirjoitushetkellä) ollut Takadanobaban aseman luona pientä puroa vilkkaampi, mutta mitä alemmas jokea matkani kävi, sitä voimakkaammaksi ja syvemmäksi jokikin kävi. Joen varrella olevat lukuisat kirsikkapuut varmastikin tuovat joelle aivan erityisen tunnelman keväisin.

Olutautomaatti

Takadasta löysin ensimmäisen vastaan tulleen olutta myyvän juoma-automaatin. Selvyyden vuoksi mainittakoon, että minulle laite ei kuitenkaan myynyt mitään, enkä tiedä olisiko osto onnistunutkaan ilman japanilaista henkilökorttia.

Higo-Hosogawan puutarha ja Munatsuki-rinne

Edelleen Kanda-jokea seuratessa tarjoutui mahdollisuus testata myös aiempia puistoja ja puutarhoja suurempaa rinteen jyrkkyyttä sisäänpääsymaksuttomassa 肥後細川庭園Higo-Hosogawa teien -puutarhassa, jonka edusta on kylläkin tasaista ja perinteistä japanilaista puutarhaa, mutta syvemmälle mennessä homma menee kyllä ihan kiipeämiseksi.

Ja koska en saanut puuhasta puutarhankaan jälkeen tarpeekseni, kävin kävelemässä ylös vieressä olevan Munatsuki-rinteen (胸突坂Munatsuki-zaka) kevyen liikenteen väylän. Jyrkkyyttä rinteellä oli parisenkymmentä astetta.

Kobo-chan

Kagurazakan metroaseman lähellä jalkakäytävällä seisoo pieni Kobo-chan -patsas. Parhaan ymmärrykseni mukaan tämä patsas kuvastaa erästä sarjakuvahahmoa, mutta saatan olla väärässäkin. Patsaalle ilmeisesti myös vaihdetaan aika ajoin uutta kuosia ylle.

Hakone-vuori

Toyama-puistossa pääsin jälleen nousemaan ylämäkeä könytessäni 箱根山Hakone-yaman, tulisemman kaimansa pienoisversion, huipulle. Tästä saavutuksesta ilmeisesti olisi saanut noutaa oikein todistuksenkin, mutta itse jätin moisen nöyränä väliin.

Otomeyama-puisto

Kun kerran mäkiä on tultu katsomaan, niin menköön sitten koko rahalla: myös おとめ山公園 Otomeyama-puisto on rinteessä, mutta onnekseni satuin kerrankin lähtemään liikkeelle mäen päältä. Julkiseksi puistoksi paikka on harvinaisen mielenkiintoinen, ja alueen pienessä lammessa voi nähdä melkoisia vonkaleita!

Taidetta rautatiesillan alla

Kuljeskelin Mejiron aseman ympäristöä vähän Yamanote-linjan molemmin puolin, ja tämä radan alittelu kannatti: erään alikulkutunnelin seiniä koristavat Mejiron ala-asteen vuonna 2010 tekemät taideteokset.

Mejiro no Mori -puisto

Toinen Mejiron alueella oleva erikoisempi puisto on pieni mutta tiheä 目白の森Mejiro no Mori, jossa – toisin kuin japanilaisissa puistoissa yleensä – en vierailuni aikana nähnyt yhtään toista sielua.

Kierrätyskeskus Shinjuku Hiroba

Jos olisin ollut TV:tä, jääkaappia tai pyykkikonetta vailla, olisi Shiinamachin aseman lähellä oleva リサイクルセンター新宿広場kierrätyskeskus Shinjuku Hiroba varmasti edullinen tapa hoitaa homma kuntoon. Liikkeen edustalla lukemattomat isommat ja liikkeen sisällä pienemmät värkit odottavat ostajaansa.

Lukiolaisten kukkapenkki

Ikebukuron asemalta kohti Higashi-Ikebukuron metroasemaa kulkevan tien varressa ei rakennusten puolesta hirveästi mainittavaa ole, mutta tien ja jalkakäytävän välissä kylläkin: muuten melko tylsää rakennetta koristaa yhdessä kohtaa parin metrin levyinen Toshimagaokan tyttöyläaste-lukion lukiopuolen kaunistuskomitean (japaniksi nimihirviö on 豊島岡女子学園高等学校美化委員会Toshimagaoka shōjogakuen kōtōgakkō bikaiinkai) ylläpitämä kukkapenkki.

Itä-Ikebukuron keskuspuisto

東池袋中央公園Itä-Ikebukuron keskuspuisto on surullisin näkemistäni puistoista. Tähän on kolmekin syytä: ensimmäisenä se, että puistossa ei ole oikeastaan mitään visuaalisesti säväyttävää yksityiskohtaa; toisekseen paikalla on ilmeisesti aiemmin ollut vankila, jonka muistoksi puistossa on kivikin. Kolmas syy löytyy puiston käyttäjistöstä: käydessäni aamupäivästä puistossa paikkaa miehittivät aistinvaraisesti elämässä ns. heikommin menestyneet henkilöt. Toki tällaisia tulee vastaan Tokiossa(kin) myös muissa paikoissa, mutta jopa hiukan ekstravagantin kauppakeskus Sunshine Cityn (ks. alla) ja sen naapurissa olevan puiston välinen sosiaalinen kontrasti on erityisen voimakas.

Sunshine City -kauppakeskus akvaarioineen

Jatkoin siis matkaani puistosta sen viereiseen useamman rakennuksen kauppakeskus Sunshine Cityyn, jonka pelkästä myymälä- ja ravintolatarjonnasta riittäisi enemmänkin kerrottavaa, mutta tyydyn totemaan vain keskeisimmät: nimensä takia naistenvaateliike SM2 ehkä söpöサマンサモスモスエヘカソポ, Muumien takia Moomin standムーミンスタンド sekä aikaisen aukeamisaikansa ja tarjontansa takia kahvila Komeda's Standコメダスタンド¹.

Sunshine Cityssä on myös mm. oma akvaario ja planetaario, joista ensin mainitussa kävin. Sisään sai jonottaa kaikkinensa noin puolisen tuntia, ja sisäänpääsymaksu aikuiselta oli 2200 jeniä, mutta rakennuksen katolla oleva akvaario oli kyllä käymisen arvoinen silti: paitsi kaloja, voi akvaariossa nähdä myös esimerkiksi rapuja ja kilpikonnia sekä ulkoalueella mm. pelikaaneja ja pingviinejä. Akvaariossa pidetään myös useampia erilaisia näytöksiä, jotka vaikuttivat olevan lapsiperheiden suuressa suosiossa.

Ōtsuka-puisto

Itä-Ikebukuron keskuspuistoon verrattuna Ōtsuka-puisto on huomattavasti viihtyisämpi, ja keskeisestä sijainnistaan huolimatta yllättävän rauhallinen. Voin omakohtaisesti luvata, että puistoon on helppo löytää, sillä tōmawari-tyylin matkantekotyylistäni huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen) löysin itseni puistosta useampaan kertaan useampana eri päivänä.

Käytettyjen Porschejen myymälä

Ikebukuron ja Iidabashin välisen valtatien mukaisesti kulkiessani kuljin myös ohi käytettyjä Porscheja myyvästä autotalosta. Vaikka lomabudjettini onkin varsin muhkea ja autot käytettyjä, nimenomaan ohi piti kävellä. Tokion katukuvassa näkee kyllä varsin usein Porscheja ja näitä ökympiäkin autoja varsinkin iltasaikaan, joten ilmeisesti on niitäkin, jotka astuvat sisään.

Painomuseo

Kohinatasta Tokyo Domelle päin kävellessäni kävin kurkistamassa Tokion painomuseossa Graphic Trial 2018:n näyttelyn. Kyseiseen näyttelyyn pääsi (ja pääsee, 17.9.2018 saakka) tutustumaan ilmaiseksi. Museolla on myös laajempi näyttelytila alakerrassa, mutta tästä olisi muutama markka täytynyt maksaa.

King Records -levy-yhtiön ja Kōdansha-kustantajan konttorit

Otowan kaupunginosan saman kadun varrella lyhyen matkan päässä toisistaan on kahden japanilaisen nykykulttuurin edustajan toimitilat: Kanda-joelta pohjoiseen ensimmäisenä tulee vastaan levy-yhtiö King Recordsin konttori, ja hieman myöhemmin tien toisella puolella kyseisen levy-yhtiönkin omistavan kustannustalo Kōdanshan konttori. Molempien julkisivuja koristavat tuotokset: King Recordsin seinässä kadun varrella on vitriinissä riveittäin CD-levyjä, ja Kōdanshan seinällä roikkuvat jättimäiset mainosbanderollit.

Turkkilaista döneriä

Ikebukuron "keskustassa" ravintolatarjonta on tiheä ja lajin kuin lajin kattava. Päädyin ostamaan 500 jenin rullakebabin turkkilaiselta kebabkioskilta, koska onhan se jo aseman nimessäkin: Ikebukuro.

Kissa-, mahjong- ja pupukahvilat

Jos ruokaa, niin myös juomaa Ikebukurossa on jokaiseen makuun. Teemakahviloitakin on jos jonkin näköisiä: muutaman minuutin kävelyn aikana törmäsin kissa-, mahjong- ja pupukahviloihin, joissa yhdessäkään en kylläkään käynyt.

K-Books

Myös Ikebukurossa on helppo tehdä anime-, manga-, peli- ja musiikkiostoksia, sillä liikkeitä on pilvin pimein. Näistä erityismaininnan saa K-Books, jolla on Ikebukuron alueella lähes vieri vieressä useampikin liike, josta kukin keskittyy johonkin nicheen: cosplaylle, dōjinille, videopeleille, ääninäyttelijätuotteille ynnä muille on kullekin oma puotinsa.

Rytmipelipelaaja Minyami

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että vierailin Ikebukurossa myös ennen "pääpäivää", mutta tähän on pätevä syy: tapasin yhden (mittapuusta toki riippuen) maailman parhaista rytmipelipelaajista, nimittäin japanilaisen みにゃみMinyamin. Taitotasoa saattaa osaltaan selittää se, että tämä nykyään 29-vuotias mies aloitti rytmipelien pelaamisensa jo 19 vuotta sitten. Rytmipelivalikoimaansa hän nimesi DDR2:n, StepManian, Beatmanian, OSUManian, sekä itselleni aiemmin tuntemattoman Pop'n Musicin, joita tämä käy lähinnä saitamalaisissa pelihalleissa mättämässä. Pienen taidonnäytteen sain jopa nähdä Beatmanian osalta ikebukurolaisessa Round1-pelihallissa.

Big-A -alennusruokakauppa

Kävelin lauantaiaamun ratoksi aluksi Pohjois-Ikebukuroon, jossa käväisin katsomassa halparuokakauppa Big-A:n tarjontaa ja hintatasoa. Hintataso oli toki japanilaista konbinia edullisempi, mutta supermarket-tasoisen myymälän kanssa hintaeroa ei ole juurikaan – ehkä saman verran kuin Suomessa Lidlissä on K-kauppaa edullisempaa.

Stella Coffee

Jos olisin ollut kahvia tai kahvikupillista vailla, olisin seuraavaksi luultavasti astunut sisään Stella Coffeen kahvila-myymälään lähellä Itabashin asemaa. Pieni mutta viihtyisän oloinen paikka herätti huomioni muuten jokseenkin tylsän Itabashin keskustassa.

Sugamo Jizōdōri -kauppakatu ja Togenuki jizō -temppeli

Sugamo on silminnähden ylpeä 巣鴨地蔵通りSugamo Jizōdōri -kauppakadustaan, jonka kojuja maskotti, Sugamon-ankka, koristaa näkyvästi. Ruokaa, japanilaista makeaa, vaatetta ja paljon muuta on tarjolla, ja ilmapiiri on ystävällinen. Hauskana yksityiskohtana kadulla kuuluu myös ilmainen WLAN-verkko. Mielenkiintoiset kaupat jatkuvat myös varsinaisesta kauppakadusta eteenpäin.

Kauppakadun yhteydessä kannattaa ainakin vilkaista myös kadulle nimensä antanutta buddhistitemppeliä nimeltään とげぬき地蔵Togenuki jizō.

Sanoya

Ōtsukan aseman pohjoispuolella on käytettyä merkkitavaraa myyvä さのやSanoya useammankin liikehuoneiston voimin. Ja kun puhun merkkitavarasta, tarkoitan sitä: naisten pukeutumisen puolella mennään sellaisissa nimissä kuin Gucci, Prada ja Louis Vuitton, ja miesten kelloissakin löytyy. Täytyy todeta, että voi pojat kyllä käytetty Rolexkin on näköjään jonkun hintainen. Onneksi näyteikkunoiden katselu ei maksa mitään.

Flexstay Inn Sugamo

Yamanote-projektin linjan pohjoisosiin keskittyvän toisen viikon ajan majoituin Flexstay Inn Sugamossaフレックステイイン巣鴨, joka nimensä mukaisesti on lähempänä Ōtsukaa seuraavaa Sugamon asemaa, mutta osui paremmin tähän Ōtsukan kartta-alueeseen. Hotelli on varsin edullinen (7 yöltä yhteensä 38 900 jeniä, eli n. 5500 jeniä yö), ja edullisuus näkyy myös hotellin palvelutasossa: ei aamiaista, ei huoneen siivousta tai liinavaatteiden/pyyhkeiden vaihtoa, vastaanottotiski auki vain klo 9-18, ja roskatkin piti itse kantaa huoneesta lajiteltuna hotellin roskahuoneeseen.

Mielenkiintoisesti huoneen vessassa ei ole lavuaaria, mutta eteisessä kylläkin on. Sinänsä olen kyllä tyytyväinen tästä, sillä wc/suihku oli niin pieni koppi, että ovea piti avata jotta tällainen normaalipituinen länsimaalainen jalkoinensa mahtuu pöntölle istumaan. Huoneen varustelusta vielä sen verran, että varsin kattavat ruuanvalmistusvälineet sieltä löytyivät: oli tavallisen mikron, vedenkeittimen ja jääkaapin lisäksi myös keittolevy ja pieni kattila.

Sunmall Ōtsuka

サンモール大塚Sunmall Ōtsuka on Ōtsukan aseman eteläpuolella oleva useamman kadun alueelle sattuva kauppa- ja ravintolarypäs. Varsinkin viimeksi mainittuja tuntuisi olevan: itse kävin lounaalla alueella olevassa 富士そばFuji Soba -nuudeliravintolassa.

Koishikawan kasvitieteellinen puutarha ja Tokion yliopiston museon Koishikawan lisärakennus

Ōtsukasta kaakkoon Myōgadanin ja Hakusanin asemien välissä on 小石川植物園Koishikawan kasvitieteellinen puutarha, jonka sisäänpääsy maksaa 330 jeniä. Verrattuna muihin puutarhoihin hintataso on varsin korkea, varsinkin kun alue ei vaikuta olevan kovinkaan hyvin pidetty, ihan opastekylttien huollosta lähtien. Vieraita (lähinnä lapsiperheitä päiväänsä viettämässä) puutarhassa kuitenkin näytti olevan riittämiin, varsinkin siistimmällä sisäänkäyntiportin edustalla.

Tilannetta paikkaa hiukan se, että puutarhan sisäänkäyntiä vastapäisellä uloskäynnillä on sisäänpääsymaksuton Tokion yliopiston museon rakennus, jossa pääsee tutustumaan arkkitehtuuriin. Kannattaa ehdottomasti käydä ensin puutarhassa ja sitten museossa, eikä toisin päin (kuten itse tein), sillä museorakennukselta ei puutarhaan pääse kuin n. 700 metriä tietä pitkin kiertäen, mutta puutarhasta pääsee poistumaan suoraan museolle.

Wood Warlock

Koishikawan puutarhasta kohti Sugamon asemaa palatessani kävin katsomassa itsensä puuleluihin profiloivan lelukauppa Wood Warlockin. Liikkeessä on myynnissä paitsi puisia leluja niin japanilaisten kuin ruotsalaisen Brion tarjonnasta, myös monia eurooppalaisia lautapelejä sekä itseoikeutetusti myös aito ja oikea suomalainen Mölkky.

Rikugienin puutarha

Päätin lauantaipäivän päätteeksi käydä vielä toisessakin puutarhassa, nimittäin Komagomen aseman lähettyvillä olevassa Rikugienin puutarhassa (六義園Rikugien), johon sisäänpääsymaksu oli 300 jeniä, ja rahoille sai vastinetta huomattavasti paremmin kuin Koishikawan puutarhassa – vanha viisaus siitä, että jos nimi alkaa Riku, niin priimaa tuppaa tulemaan, pitää tässäkin paikkaansa. Varsinkin Fujishiro-toge-mäen päältä avautuva näkymä japanilaiseen kaiyu-tyyliseen puutarhaan on varsin vakuuttava.

Shimofurin kauppakatu et al.

Komagomen asemalta hiukan pohjoiseen sijaitsee Shimofurin kauppakatu (霜降銀座Shimofuri-ginza), joka toki oli paikalla käydessäni sunnuntaiaamuna varsin hiljainen, mutta mielenkiintoisia liikkeitä tuntuisi olevan huonekaluista perinteisempiin vaatepuoteihin ja ravintoloihin. Ja kun Shimofuri päättyy, alkaa samaa katua pitkin Somei-Ginza, ja tämän jälkeen seurasi muistaakseni vielä kaksi muuta ostosaluetta.

Asukayaman puisto ja paperimuseo

Ōjin aseman lounaispuolella on isohko ja varsin viihtyisä 飛鳥山Asukayama-puisto, jonka keskellä on iso lasten leikkipaikka raitiovaunulla, veturilla ja valtavalla kiipeilylinnalla varustettuna. Puiston yhteydessä toimii myös kolme museota: 紙の博物館paperimuseo, 北区飛鳥山博物館Kitan Asukayaman museo ja 渋沢史料館Shibusawan muistomuseo. Jos museot kiinnostavat, niin näihin kaikkiin kolmeen pääsee 720 jenin yhteislipulla. Itse kävin näistä vain paperimuseossa, johon lippu maksoi 300 jeniä. Museossa esillä on perinteistä japanilaista paperintekoa ja paperin historiaa yleensä, mutta myös asiaa modernista paperin valmistuksesta ja paperin käyttökohteista.

Seteli- ja postimerkkimuseo

Niin ikään lähellä Ōjin asemaa on sisäänpääsymaksuton お札と切手の博物館Seteli- ja postimerkkimuseo, jossa esillä on paitsi historiallisia japanilaisia seteleitä ja postimerkkejä, myös varsin vakuuttava kokoelma postimerkkejä ja seteleitä maailmalta.

Ogu-Ginzan kauppakatu

Toinen aamupäivällä käväisemäni kauppakatu Tabatan ja Kumanomaen asemien välissä. Ehkä kellonajasta johtuen väkeä oli tällöin reilummin edustettuna, mutta päivän vilkkain kauppakatu se ei missään nimessä ollut: jatkoin näet matkaani Tabatan aseman läpi kohti Yamanoten sisäpuolta...

Sudō-puisto

Kultakirjaimin sisäänkäynnin yhteyteen kirjoitettu puiston nimi 須藤公園Sudō-kōen antaa hiukan esimakua tähän yleiseksi puistoksi varsin ylelliseen paikkaan Nipporin länsipuolella: puistoa koristaa varsin korkealta laskeva puro, joka laskee puiston edustalla olevaan lampeen. Väkeäkään ei puistossa ollut ruuhkaksi asti, joten paikka on varsin sopiva omiin ajatuksiin uppoutumiseen.

Yanakan buddhalaistemppelivyöhyke

Yanakan alueella on lähes vieri-vieressä toisistaan useampiakin buddhalaistemppeleitä, ja näiden välissä tarjolla on perinteistä ja modernimpaa käsityötä. Alue on myös japanilaisten ja ulkomaisten turistien suosiossa, joten ravintolat ja kahvilat ovat tupaten täynnä. Sama pätee myös alla olevaan Yanaka-Ginzaan.

Hebimichi

Yleensä Tokion kadut ovat pitkiä ja suoria, mutta へび道Hebimichi, kirjaimellisesti "käärmetie" on kaikkea muuta: se suorastaa pujottelee tiukkaan rakennettujen japanilaisasuntojen ja muiden rakennusten välissä. Itse mutkittelun lisäksi tällä tiellä ei juuri muuta annettavaa ole, mutta sen alku- ja loppupäät osuvat kyllä kauppa- ja ravintolakeskittymiin, joten jos näiden välillä haluaa haluaa siirtyä, on reitti valitsemisen arvoinen.

Yanaka-Ginza

Edellä mainitun Hebimichin pohjoispuolella kulkee itään varsin suosittu kauppakatu 谷中ぎんざYanaka-Ginza. Kuten yllä todettua, ei ravintoloihin tai kahviloihin ole järkevällä odotusajalla ainakaan iltasaikaan mitään asiaa, mutta ruokaa saa tältä kadulta myös monesta paikkaa mukaansa.

Ogunohara-puisto

Koska museot ja muut vastaavat ovat Japanissa maanantaisin kiinni, jouduin ohittamaan muutaman mielenkiintoisen paikan matkallani kohti Sumida-jokea. Ennen jokea pysähdyin kuitenkin hetkeksi lepuuttamaan jalkojani joen rannassa olevassa 尾久の原Ogunohara-puistossa. Puita puistossa ei juuri ole, mutta isohko suoalue keskellä kyllä. Tätä ympäri lukuisat lenkkeilijät maanantaiaamuna hölkkäilivät tällöin noin 25 °C:ssa – itse seurasin tilannetta penkiltä käsin.

Machiyan Donki ja Daiso

Sumida-joen vartta kulkiessani käväisin samaan rakennukseen ahdetussa Don Quijotessa ja tämän yläkerrassa olevassa Daisossa. Molempien ketjujen liikkeet ovat olleet Yamanote-projektillani tiuhaan vierailtuja kohteita, mutta harvemmin nämä kaksi halpakauppaa sentään saman katon alta löytyvät.

Sumida-joki

Sumida-joki ei ainakaan Machiyan kohdalla ole yhtään niin romanttinen paikka kuin voisi kuvitella: joen toisella puolella teollisuusalue puskee sankkaa savua ilmaan, ja jokea 尾竹橋Otakebashi-siltaa ylittäessäni jokea ryhdyttiin ruoppaamaan. Yksi ruoppausvene parkkeerasi suoraan sillan eteen kuin show'ta pitämään, ja saikin välittömästi itseni lisäksi paikallisten kylänmiesten jakamattoman huomion.

Arakawa-joki

If something is worth doing, it's worth overdoing, joten päätin ylittää alkuperäisen aluerajaukseni ja jatkaa matkaa Sumida-joen ylitettyäni vielä muutaman sadan metrin päässä olevalle Arakawa-joelle. Ei tuokaan varsinaisesti näköalapaikaltani 西新井橋Nishi-Araihashi-sillalta kovin kauniilta näyttänyt, mutta ainakin paremmalta kuin Sumida-joki.

Arakawan luonnonpuisto

Palattuani Arakawa- ja Sumida-jokien paremmalle puolelle käväisin vielä viimeistelemässä Nishi-Nipporin osuuden Arakawan luonnonpuistossa (荒川自然公園Arakawa shizen-kōen), joka on julkiseksi puistoksi erittäin iso, monipuolinen ja hyvin pidetty. Alueelta löytyvät kauniiden istutusten lisäksi mm. muutama vuokrattava tenniskenttä, sekä lapsille kahluuallas (わいわいプールWai wai -pūru) ja pieni liikennepuisto. Ainoa miinus tulee puiston länsipuolella olevasta vedenkäsittelylaitoksesta, jonka yli pääsee siltaa pitkin kulkemaan.

Udon Ogawaya

Nipporiin päästyäni alkoi päivä olla jo sen verran pitkässä, että kävin nauttimassa täyttävyyteensä nähden varsin edullisen (muistaakseni n. 580 jeniä) udon—tonkatsu–riisi-annoksen うどんおがわ屋Udon Ogawaya-ravintolassa. Tämä oli muuten ensimmäinen udon-ravintola tällä reissulla, mutta sen verran voin kuitenkin kertoa, että onhan se ihan eri sfääreissä kuin jos Suomessa itse värkkäisi.

Kangaskatu ja Tomato

Kävin Nipporin Fabric Townissa (布の街Nuno no machi) myös aiemmalla Japanin-reissullani neljä vuotta sitten, ja erinäisistä syistä varsinkin kangaskadun Tomato-kauppa tuli kierrettyä turhankin perusteellisesti. Tälläkin kertaa kiersin Tomaton – nimittäin kaukaa (=kadun toiselta puolen). Vaikka kankaat ja tekstiilit eivät varsinaisesti ole minun juttuni, on kuitenkin todettava, että tämä pitkä tekstiiliteeman ympärillä pyörivä ostoskatu lukuisine muinekin kauppoineen on varmasti asiaan vihkiytyneille paratiisi.

Sumida-puisto

Nippori-päivän päätteeksi kävin vielä tervehtimässä Sumida-jokea lähes Asakusan puolella olevassa Sumida-puistossa. Puiston pohjoispuolella joen ylittävä Sakurabashi tarjoaa aiempiin kertoihin nähden ylivertaisen näköalan joen kanssa, ja korkea Tokyo Skytree on myös selvästi nähtävissä. Puiston eteläpuolella on Tokion vuoden 1945 pommitusten muistomerkki (東京大空襲戦災犠牲者追悼碑Tōkyō daikūshū sensai giseisha tsuitōhi), jolle kukkia ja muistoesineitä tuodaan edelleen.

Uenon puisto ja eläintarha

Uenon puiston alueella on vaikka mitä, mm. Tokion kansallismuseo ja monta muuta museota, mutta ennen kaikkea alue tunnetaan Uenon eläintarhasta. Niin ikään eläintarhassa on eläväistä jos jonkinlaista, mutta sen kolme jättipandaa ovat paikan vetonaula.

Toisin kuin muita eläimiä (mm. apinoita, pingviinejä, kirahveja sekä erilaisia pienempiä päivä- ja yöeläimiä) katsomaan, pandojen luokse ei niin vain mennä, vaan jonottaa tarvitsee: saapuessani paikalle lähes heti eläinpuiston auettua jono pandojen luo oli tunnin mittainen, ja pian jonoon astuttuani sen pituus oli jo puolitoista tuntia. On vähän siinä ja siinä, onko muutama minuutti pandojen katselua sen arvoista, että jonottaa +30 °C:ssä toista tuntia, mutta ainakin muutamasta fanaattisesta paikallisesta päätellen kokemus on vaivan väärti. Eläintarhan pääsylippu on varsin maltillinen 600 jeniä.

Shitamachin museo

Uenon puiston liepeillä on myös Tokion itäpuolen, Shitamachin (下町)², kotiseutumuseo, jossa esitellään alueen historiaa ja elintapoja (sisäänpääsymaksu 300 jeniä). Erityisen mielenkiintoisia ovat museon "minikodit", joita pääsee (kengät pois otettuaan) katsomaan peremmältäkin.

Ochanomizu Origami Kaikan

Ueno-puistosta pohjoiseen Akihabaran länsipuolella oleva alue kantaa hauskasti nimeä 御茶ノ水Ocha-no-mizu, teevesi. Käväisin täällä olevassa origamigalleriassa (折り紙会館origami-kaikan), jossa ilmeisesti järjestettäisiin myös vuorovaikutteista origamiohjelmaa. Sinänsä jo pienet paperitaitostaideteokset ovat käynnin arvoisia, sillä näihin tutustuminen ei maksa mitään.

Tokion vesihuoltohistorian museo

Niin ikään ilmainen on 東京都水道歴史館Tokion vesihuoltohistorian museo, jonka kaksikerroksisessa näyttelyssä kerrotaan Tokion vesiverkoston kehityksestä 1600-luvulta nykypäivään.

Tokyo Dome City

Kanda-joen pohjoispuolta seuraten saavuin päivän viimeiselle etapille Tokyo Domelle (東京ドームTōkyō Dōmu), tai tarkemmin ottaen tämän liepeillä olevalle jonkinlaiselle kauppakeskuksen ja huvipuiston hybridille nimeltään Tokyo Dome City. Paikalta löytyy sekä vesi- että perinteinen vuoristorata ja monta muutakin huvittelulaitetta, mutta myös kauppoja ja kahviloita, mm. Muumi-kahvila. Sekä turisteja että lapsiperheitä paikalla oli riittämiin huolimatta varsin kirpeästä hintatasosta. Pukeutumisestaan päätellen myös Tokyo Domelle pesäpallopelin katsojat tulevat ennen peliä viettämään kupolin esialueelle aikaansa.

Kinuya Hotel

Tämän aseman kiertelyalueelleni osuu myös kolmannen, Uenon asemalta alkavan, viikon hotellini Kinuya Hotelきぬやホテル, jossa majoituin aiemmista hotelleista poiketen japanilaistyylisessä huoneessa和室 (washitsu). Ylellisyyksiä ei hotelli eikä varsinkaan huone tarjoa, mutta hintaansa nähden kokemusfaktori oli kohdallaan: autenttista 旅館ryokan-elämystä täytyisi lähteä hakemaan Tokiota kauempaa, ja feikki-ryokanit Tokiossa maksavat poskettomasti – n. 8000 jeniä per yö (sis. aamiaisen) tällä alueella on joka tapauksessa varsin kohtuullinen hinta. Hotellin aamiainen oli aiempiin verrattuna aivan omaa luokkaansa: neljästä vaihtoehdosta (kaksi länsimaalaista, japanilainen ja curry-setti) aamiainen tarjoiltiin pöytään nopeasti, eikä annoskoossakaan moitteen sijaa ollut.

Ameyayokochō

Heti aseman liepeillä on lähinnä turistien höynäytykseltä vaikuttava kauppakatu アメヤ横丁Ameyayokochō, jonka kävin kuitenkin kävelemässä läpi ja piipahdin sen asemalta nähden alkupäässä olevassa 8-kerroksisessa Yodobashi Camera -liikkeessä.

Bandain konttori

Sumida-jokea kohti kulkiessani kävelin peleistään tunnetun Bandain konttorin ohi. Paikkaa on vaikea olla huomaamatta, sillä pihaa koristaa kymmenkunta firman hahmoa, joista itselleni oikeastaan Pacman oli tuttu.

Komagatabashi ja Sumida-joki

Jatkoin matkaani itään ja ylitin Sumida-joen Komagatabashia (駒形橋) pitkin. Myös tältä sillalta näkymä on varsin miellyttävä: Asakusasta katsottuna oikealla aukeaa varsin pitkä esteetön pätkä Sumida-jokea, ja oikealla Skytree ja muut joen toisen puolen rakennukset keräsivät ainakin oman huomioni.

Ōyokogawa Shinsui -puisto

Edelleen itään jatkaessa ei voi olla törmäämättä kapeaan, mutta pitkään 大横川親水Ōyokogawa Shinsui -puistokaitaleeseen. Pituutta tällä on niin paljon, että ehdin tutustua puistoon vain sen pohjoispuolen osalta, jossa on mm. lasten kahluupaikka. Puistoon tutustuminen jatkui Okachimachin aseman kiintiössä.

Tupakka- ja suolamuseo

Puiston vieressä on myös museo, jonka teemayhdistelmä, tupakka ja suola, kuulostaa aluksi aika omituiselta. Kävin kuitenkin sisällä ottamassa asiasta selvää (pääsymaksu 100 jeniä), ja sen enempää spoilaamatta sanottakoon, että vastaus tähän omituisuuteen sieltä löytyy. Tämän lisäksi esillä on tietoa suolasta ja suolan valmistuksen historiaa erityisesti japanilaisesta näkökulmasta, ja omassa kerroksessaan tupakan ja tupakoinnin historia enemmän kansainvälisellä otteella.

Tokyo Skytree

Museon jälkeen piipahdin kirjautumassa sisään viimeisen viikon hotellilleni, ja pienen hengähdystauon jälkeen palasin Sumida-kun puolelle käydäkseni yhdessä Tokion suosituimmista nähtävyyksistä, Tokyo Skytreessä. Hinta 350 metrin korkeuden Tembo Deckille (jap. 展望デッキTenbō dekki) on varsin suolainen 2060 jeniä (vieläkin ylemmäs pääsee lisähinnasta), ja hyviä korkean paikan näköaloja löytyy Tokiosta kyllä edullisemminkin, parhaimmillaan ilmaiseksi.

En voi kuitenkaan sanoa, että rahani olisivat aivan kankkulan kaivoon menneet, sillä – kuten olin hiukan toivonutkin – sain todistaa noin tunnin kestävää valonäytelmää, jossa aurinko hiljalleen katoaa horisontin taa ja ihmistekoiset valot valtaavat Tokion kadut. Tämä muutosleikki päivä-Tokiosta yö-Tokioon on kaikenkaikkiaan kiehtovaa katsottavaa, vaikka sitten ihan maastakin käsin. Sanoin tai oikeastaan kuvinkaan asiaa on hyvin vaikea kuvailla, mutta yritän parhaani:

L'Ueno

Yön laskeuduttua täydensin vatsani Uenon aseman liepeillä olevassa ravintola L'Uenossa teriyaki-kana-pizzalla. Teriyaki-kastike on kyllä sellaista tavaraa, että söisin vaikka sillä marinoidun puhelinluettelon, mutta varsin vaatimattomasta koostaan huolimatta pizza kyllä ajoi asiansa kaikin puolin.

Sataken kauppakatu

Pieni matka asemalta kohti itää kulkee Sataken ostoskatu (佐竹商店街Satake shōten-machi), joka ei sen vähän ennen aamukymmentä läpi kävellessäni vielä ollut aivan käynnistynyt. Yhtään kauppaa sen enempää ihmettelemättä kadulla on yksi vahva plussa: katu on koko matkalta katettu, joten sade tai auringon porotus ei häiritse kokemusta.

Ōyokogawa Shinsui -puisto, osa 2

Puiston pohjoisosa tuli nähtyä Ueno-päivänä, mutta Okachimachin puolelle jäi eteläosa. Puiston läpi kulkeva vesivirta tuo jännän rajan kapean puiston kahdelle puolen: toisella puolen kulkee laatoitettu tasainen ja avoin kulkuväylä, toisella puolella kivinen polku puiden varjon suojassa. Itse valitsin jälkimmäisen, sillä aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta noin 33 °C:n lämmöllä, mikä on tällaiselle ikuiseen pimeyteen ja kylmyyteen tottuneelle suomalaiselle jo hiukan liikaa.

Risteyspyhimys

Olen näistä risteyspyhimyksistä¹ kuullut aiemminkin, mutta nyt sellainen tuli vastaan. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on pieni kivinen tienvalvoja, jolle puetut pipo ja kaulahuivi olivat mielestäni vähän liikaa tässä säässä.

Edo-Tokio-museo

Pysyttelin vielä Sumida-kun puolella, ja vierailin Edo-Tokio-museossa (江戸東京博物館Edo-Tōkyō hakubutsukan), jossa nimen mukaisesti kerrotaan nykyään Tokiona tunnetun, mutta 1800-luvun puoleen väliin Edo-nimisen kaupungin historiasta varsin kattavasti: kaksikerroksisen näyttelyn läpi käyminen kesti itseltäni 2½ tuntia. Hintaa tälle tuli 600 jeniä.

Sumomuseo

Edellisen museon välittömässä läheisyydessä on myös sumoareena 国技館Kokugikan, jonka yhteydessä on myös pieni sumomuseo, joka pitkälti keskittyy 双葉山定次Futabaya Sadaji-sumopainijan ympärille. Näyttely on pieni ja pääsymaksuton.

Sumida-joen terassi

Palattuani Sumida-joen toiselle puolelle Taito-kuun köpöttelin joen vartta pitkin kulkevan Sumida-joen terassin läpi. Pitkä, tasainen ja varsin suora pätkä näytti olevan lenkkeilijöiden suosiossa, ja ilmeisesti näillä on tapana tehdä lenkki niin, että juoksevat kahden sillan välin Sumida-joen molemmin puolin.

Shimojima Asakusabashi

Tokiossa näyttää olevan monikerroksia kauppoja joka lähtöön, eikä Asakusabashi tee tässä poikkeusta. Shimojima-ketjun Asakusabashin liikkeessa on monessa kerroksessa ihan kaikki mahdollinen toimisto-, myymälä-, askartelu-, tarjoilu- ja pakkaustarvike kassakoneista kertakäyttökuppien kautta kalentereihin.

Kushiya Yokochō Asakusabashi

Päivälliseni nautin kushiyaki-ravintola Kushiya Yokochō Asakusabashissa, sillä sen verran kovaääninen いらっしゃいいらっしゃいirasshai irasshai -huuto paikasta kävi. Varrasmenulta löytyvät ainakin sian, naudan, hevosen ja kanan kaikki mahdolliset ruumiinosat, minkä lisäksi paikasta saa muutakin ruokaa. Ruoka itsessään on varsin halpaa, mutta esimerkiksi olut hiukan hintavanpuoleista. Aggressiivinen markkinointityyli näkyy ja kuuluu myös liikkeen sisällä, joten millään tapaa hiljainen paikka ei ole kyseessä.

Yodobashi Akiba

Kävin vielä päivän päätteeksi kiertämässä Yodobashi Cameran Akihabarassa olevan liikkeen, jonka valikoima on jopa laajempi kuin Uenon aseman liepeillä olevan. Mitään en tällä käynnillä ostanut, mutta sen opin, että japanilaisiin riisinkeittimiin voi näköjään saada upotettua rahaa ihan niin paljon kuin haluaa.

Akihabara Radiokaikan ja Amiami

Lähes asemalta ulos astuttuani marssin ensimmäiseen Akihabaran tornitaloista, Akihabara Radiokaikaniin (秋葉原ラジオ会館), ja siellä itselleni nettikauppana tutun Amiamin kivijalkaliikkeeseen. Useimmat Radiokaikanin kaupoista eivät vie koko kerrosta, mutta Amiamin figuuri- ja pienoismallivalikoima täytti koko kyseisen kerroksen.

Sofmap Akiba ①

Sinistä Sofmapin Akihabaran 1-rakennusta on vaikea olla löytämättä, joten vierailin seuraavaksi tässä kuusi kerrosta myymälätilaa käyttävässä, omien sanojensa mukaan alakulttuuri- ja mobiilirakennuksessa. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa mm. pelejä (myös erogē-), animea ja figuureja sekä uusina mutta myös käytettyinä. Varsinkin fyysisen animen omistaminen on varsin kallis harrastus, joten täältä saattaa löytyä helpotusta siihen.

Trader, pääliike

Toinen mielenkiintoinen käytettyä tavaraa myyvistä liikkeistä on Traderin Akihabaran pääliike, joka myy vanhoja videopelejä, -konsoleita ja -tarvikkeita PS2:sta ainakin Famicom-aikakaudelle (todennäköisesti vanhempiakin, mutta rajallinen japanilaisten videopelikonsolien tuntemukseni rajoittaa hiukan). Traderin tarjonta ei rajoitu videopeleihin, mutta oma mielenkiintoni ja aikatauluni ei antanut mahdollisuutta tutustua 2D- ja 3D-aikuisviihteen kiehtovaan maailmaan kuin rajallisesti.

Toranoana Akihabara A

Vast'ikään pidetty Comiket 94 näkyi Toranoanan Akihabaran A-rakennuksen dōjin-valikoimassa vahvasti: mangan osalta jopa niin vahvasti, että muut dōjin-tuotteet olivat saaneet väistyä sarjakuvan tieltä. Sekä SFW- että NSFW-valikoima oli tässä siis varsin kattava, noin nelisen kerrosta kaikkineen (osa toki muualtakin kuin C94:sta).

Otokozaka

Ochanomizun ja Suidōbashi välissä on kaksi jyrkähköä portaikkoa. Näistä Ochanomizua lähempi on nimeltään 男坂Otokozaka, kirjaimellisesti "Miesrinne"...

Onnazaka

... ja samaan aikaan (vuonna 1924) rakennettu, lähempänä Suidōbashia oleva mutkaisempi portaikko on puolestaan nimeltään 女坂Onnazaka, "Naisrinne".

Yasukuni-pyhäkkö ja Yūshūkan

靖国神社Yasukuni-pyhäkkö on paitsi isohko shintolaispyhäkkö, myös suosittu turistikohde. Kävin kiertämässä pyhäkön alueella olevan 遊就館Yūshūkan-museon ajallisesti Edo-kaudelta toisen maailmansodan loppuun kattavan, taistelemiseen ja sotimiseen keskittyvän varsin patrioottisen näyttelyn läpi. Pääsymaksu näyttelyyn oli 1000 jeniä: mielestäni varsin kova hinta voimakkaasti japanilaiseen isänmaallisuuteen ja sotasankarien palvomiseen keskittyvästä näyttelystä. Toki nähtävää on paljon: esitteen ohjeaika koko näyttelyn kiertämiselle on kaksi tuntia – itseltäni tähän meni vajaa puolitoista tuntia, mutta tämä selittynee sillä, että pääosa esineistä oli kuvattuna ainoastaan japaniksi.

Tokyo Anime Center

Päivän päätteeksi kävin vielä kiertämässä DNP Plazan alakerran Tokyo Anime Centerin pienen (ja ilmaisen) vaihtuvan näyttelyn, joka käsitteli (ja käsittelee syyskuun 24. päivään saakka) ゴールデンカムイGolden Kamuy -animesarjaa.

Streamer Coffee Company Kayabachō

Kävin nauttimassa aluksi jääkahvimukin ilmeisesti jollain tavalla kahvinjuontihifistelijöiden suosiossa olevan Streamer Coffee Companyn Kayabachōn toimipisteessä. Nettisivujen perusteella paikassa olisi lattea pitänyt juoda, mutta oma linjani on tässä tiukka: kahvi mustana ilman mitään muuta ylimääräistä.

Midette Nihonbashi Fukushima-kan

Lähempää lähtöpaikka Kandan asemaa löytyy fukushimalaisiin tuotteisiin erikoistunut liike Midette 日本橋ふくしま館Nihonbashi Fukushima-kan, jonka tarjonta on kokoon nähden varsin laaja mm. käsityöt sisältäen, mutta enimmäkseen kaupan on ruoka- ja juomaosaston tuotteita – myös tuoreena.

Maruzen Marunouchi honten

Olen Yamanote-projektin aikana käynyt useammassakin kirjakaupassa, ja muodostanut jo oman laajuusmittarin: käyn katsomassa vieraiden kielten oppikirjaosastolla suomen edustuksen. Toistaiseksi tässä pisimmän korren vie nimensä mukaisesti Marunouchissa (丸の内) oleva kirjakauppa Maruzen, jossa kirjoja on monessa pinta-alaltaan häkellyttävässä kerroksessa. Suomen kielen oppikirjojakin paikalla oli lähes kymmenkunta erilaista.

Nihonbashi-silta

Jos kirjakauppoja, niin myös siltoja olen ehtinyt nähdä jos jonkinlaista. Vaikka 日本橋Nihonbashi-sillalla on merkittävä rooli Tokion historiassa, niin ei se kyllä varsinaisessa roolissaan viehättävä nähtävä ole. Toisaalta, ulkonäkö näin keskeisellä paikalla taitaa olla muutenkin prioriteeteista pienimpiä.

Hamachō-puisto ja 29. Ōedo-matsuri Bon'odori-taikai

Alun perin tarkoituksenani oli käydä katsastamassa Sumida-joen rannassa oleva 浜町公園Hamachō-puisto heti aamusta, mutta yllätyksekseni paikalla oli mahdoton härdelli käynnissä. Pikaisella tutkailulla ilmi kävi, että kyseessä on 29. kertaa järjestettävän paikallisalueen japanilaisfestivaali-tanssitapahtuman valmistelut. Näin ollen palasin paikalle uudelleen illalla seuraamaan 大江戸まつり盆おどり大会Ōedo-matsuri Bon'odori-taikai-juhlaa, ja kyllä kannatti.

Ennen itse bon-tanssia juhlapaikalla oli muuta ohjelmaa, joista erityisen vaikutuksen teki Nihonbashin yläasteen (日本橋中学校Nihonbashi chūgakkō) puhallinsoitinryhmän esitys, tai suorastaan jopa show.

Itse bon'odori alkoi asiaan enemmän vihkiytyneen tanssiryhmän esityksellä, ja jatkui sitten juhlijoiden liittyessä mukaan alati laajenevaan tanssijoiden kehään. Tultiinpa minultakin kysymään josko haluaisin liittyä mukaan, mutta totesin olevani liian kiireinen moiseen (mikä osittain pitikin paikkansa). Myöskin puuttuva paikallistanssin tuntemus, samoin kuin selässä riippuva reppu, vähän haittasivat osallistumiskykyäni.

Lopulta nostan ohjelmaakin tärkeämmäksi paikallisten (ja tällaisten ventovieraidenkin) yhdessä tekemisen ja osallistumisen: paikalla (ja tanssimassa!) oli niin pikkulapsia kuin vanhoja japanilaismuoreja ja -pappoja sekä kaikkea näiden väliltä, osa yukatassa, osa "normaaleissa vaatteissa", ja yhteisöllisyyden ja riemun tunne oli suorastaan käsinkosketeltava. En muista Suomessa vastaavaa ainakaan tässä mittakaavassa nähneeni, vaikka erilaisia kyläjuhlia osaamme toki mekin järjestää.

Masakado-zuka

Asemalta luoteeseen on erään japanilaisen kansantarullisen historian kulmakiven, Taira no Masakadon, pään hautakivi (lue esim. edellä linkattu Wikipedia-artikkeli, jos tarina ei ole tuttu). Muistopaikka on koruton, mutta suosiossa: en viitsinyt kovin kauaa maleksia paikalla turistikuvailemassa, kun paikalle oli asiaan selvästi vakavammin suhtautuvampia paikallisiakin tahtomassa.

Keisarillisen palatsin itäpuutarha

Paahtavasta kuumuudesta huolimatta vierailin myös yleisölle avoimessa ja pääsymaksuttomassa keisarillisen palatsin itäpuutarhassa. Istutukset sinänsä eivät ole varsin erikoisia muihin alueen puutarhoihin verrattuna, mutta paikan rakennukset ja niihin liittyvä historia – kuten tietenkin myös puiston oma sijainti ja historia – ovat kyllä tutustumisen arvoisia. Väkeä paikalla oli käyntini ajan koko ajan runsaasti, joten rentoutumaan ei puutarhaan kannata lähteä.

Tiedemuseo

Puutarhan pohjoisportista poistuttaessa lähes suoraan ovat vastassa sekä vakavampi Tokion modernin taiteen kansallismuseo että enemmän lapsille suunnattu 科学技術館tiedemuseo. Näistä vierailin luonnollisesti jälkimmäisessä: 720 jenin aikuisen pääsylipulla pääsin tutustumaan nelikerroksisen museon monenlaisiin näyttelyihin polkupyöristä kuvatunnistukseen. Koska museon kohdeyleisö on itseäni parikymmentä vuotta nuorempaa, on paikalla melkoinen hälinä koko ajan. Toki ääntä lähtee myös monista vuorovaikutuksellisista toimintapisteistä.

Gyōkōn maanalainen galleria

Koska ulkona on tuhottoman kuuma, on yleensä mukavampaa kulkea maanalaisia kävelytunneleita pitkin paikasta toiseen. Yhden näistä seiniä koristaa 行幸地下ギャラリーGyōkōn maanalainen galleria. Itse keskityin katsomaan maisemavalokuvia, mutta paikallisten nuorten ja vähän vanhempienkin naisten suuressa suosiossa olivat valokuvat, joissa komeilivat korealaisen TVXQ東方神起-pop-duon komeat pojatイケメン.

Hibiya-puisto

日比谷公園Hibiya-puisto on moniulotteinen puisto: toinen puolisko on aavaa nurmikkoa ja kukkaistutuksia, toinen puolisko avaria mutta mutkikkaita polkuja puiden varjossa. Puistossa huomioni kiinnittivät kaksi asiaa: ensinnäkin istutusnäyttely 夏のおもてなしガーデントライアルNatsu no Omotenashi Garden Trial2018 ja sen suunnittelukilpailun esittely, jossa erilaisilla teemoilla varustettuja kukkapenkkikokonaisuuksia oli näytillä yhden puiston pääkäytävällisen verran.

Toinen minut yllättänyt seikka oli puiston suuri suosio nuorison keskuudessa: varsinkin puiston varjoisemmalla puolella oli vieri vieressä nuorisojoukkoja aikaansa viettämässä. Tähän löytyi kuitenkin pian järjellinen syy: saman päivän iltana piti Japanissa suursuosittu yhtye¹ CHiCO with HoneyWorks keikkansa Hibiyan ulkoilmakonserttilavalla, ja esiintymistä odotellessaan yleisö kulutti aikaansa puistossa seurustellen.

Sakuradamon

Keisarillinen palatsi on laaja suljettu alue, joten puolelta toiselle on kierrettävä ympäri. Tämä palatsin alueen ympäri kulkeva kevyen liikenteen väylä on lisäksi suosittu kuntoilulenkki, ja jonkinlaisena maaliviivana toimii alueen eteläpuolella oleva 桜田門Sakuradamon-portti. Urheilijoita kulkikin portista läpi tasaiseen tahtiin. Alun perin minulla oli tarkoitus käydä testaamassa tämä lenkkipolku itsekin, mutta toisin kuin monille paikallisille, minulle 35 °C on liikaa yhtään mihinkään urheilusuoritukseen, joten päädyin vain turistikuvailemaan portin.

Japanin geodeettinen keskipiste

Pienen matkan päässä Sakuradamonilta länteen sijaitsee Japanin virallinen origo, jota varjelee sille rakennettu kivimökki, joka on rakennuskaudelleen 1800-luvun lopulle epätyypillisesti länsimaalaistyylinen (lähde: rakennuksen viereinen opastetaulu). Keskipisteen vieressä on lisäksi satellittinavigointijärjestelmien referenssiasema GNSS CORS Tokyo Chiyoda.

Hamarikyūn puutarha

Päivän ensimmäinen pysähdys oli 浜離宮恩賜庭園Hamarikyūn puutarha, jossa 300 jenin sisäänpääsymaksulla pääsee tutustumaan varsin isoon puutarhaan, jossa on monia kiinnostavia historiallisia yksityiskohtia. Eräs näistä on 300-vuotias mänty, jota suomalaisin silmin pitäisi enemmän katajana. Puistossa on myös neljä historialliseen loistoonsa restauroitua teehuonetta, joista uusimman osalta työ päättyi tänä vuonna. Keskeisimmällä paikalla Sumida-joesta merivettä ottavan 潮入の池Shioiri-no-ike-lammen keskellä on teehuone 中島の御茶屋Nakajima no Ochaya, jossa teetä pääsee halutessaan oikeasti juomaan. Puiston kautta kulkee myös pari vesibussilinjaa, jos Sumida-joki laajemmin kiinnostaa.

Tsukijin kalatorin alue

Tsukijin kalatori on paikka, johon en halunnut joutua: paitsi että en usko sen tarjoavan itselleni mitään tajunnanräjäyttävää kokemusta, myös torin varsinaiset käyttäjät tuntuvat suhtautuvan turisteihin varsin negatiivisesti: tämä näkyy jo monista alueen varoitus- ja kieltokylteistä. Keskitin sen sijaan kiinnostukseni alueella olevaan, pitkälti mereneläviin liittyvään, kauppa-alueeseen. Paikalla oli puoliltapäivin väkeä ruuhkaksi asti, ja tarjolla oli kalaa ja kalaherkkua jos jonkinlaista, mutta myös melko halpamaista turistien höpläyttämistä rihkamalla. Kävelin alueen läpi ostamatta mitään, mutta jos johonkin olisin rahani sijoittanut, niin typpijäädytettyihin hedelmävartaisiin.

Kahviautomaatti

Hieman Tsukijin kauppa-alueen jälkeen vastaani tuli ensimmäistä kertaa juoma-automaatti, joka tarjoilee nesteen suoraan pahvikuppiin. Jollain tapaa harvinaisesta nähtävyydestä siis tässäkin on kyse. Automaatista ostettavissa on sekä kylmiä että kuumia juomia Pepsistä vihreään teehen: itse testasin mustan jääkahvin, ja ihan juotavaa oli – automaattikahviksi.

Kachidokibashi-silta

Kahviautomaattia seurasi Tsukishiman tekosaarelle johtava 勝鬨橋Kachidokibashi-silta, josta (toki muun monen alueen sillan tavoin) aukeaa Sumida-joen yli näkymä kiireisen bisnes-Tokion molemmille puolille. Huomiona tähän ja aikaisempiin Sumida-joen ylityksiin, että vesibussiliikennettä joella näyttäisi olevan varsin vilkkaasti.

Tsukishima Monja -katu

Tsukishiman tekosaaren pohjoispuolella lounas-koillinen-suunnassa kulkee kauppakatu 月島もんじゃTsukishima Monja. Kadulla on lukuisia erilaisia ravintoloita, ja Tsukijin alueen tapaan kalateema on myös näissä vahvasti läsnä. Yhtään syömäpaikkaa en päässyt kokeilemaan, sillä kello oli vierailuni aikaan turhan vähän.

Ishikawajima-puisto

Aivan Tsukishiman pohjoiskärkeä myöten kulkee 石川島公園Ishikawajima-puisto, josta käsin Sumida-joen tarkkailu käy mukavasti päinsä. Puistoalue kulkee koko pohjoispään reunan ympäri, joskin länsipuolella nimi vaihtuu Tsukuda-puistoksi (佃公園Tsukuda-kōen).

Don don tei WTC

Iltapäivästä kävin syömässä Tokion World Trade Center -rakennuksessa sijaitsevassa 丼丼亭Don don tei-ravintolassa varsin täyttävän katsudon-annoksen höystettynä pienellä hiyashisoba-kipolla sekä riittoisan kokoisella olutpullollisella (ravintolan valikoimissa ei ole tuoppikokoisia oluita). Hintaa tälle tuli 1160 jeniä, mikä on paikallisella mittapuulla aika kallista. Kallista olisi ollut myös päästä WTC-tornin näköalatasanteelle 152 metrin korkeuteen: pääsylippu aikuiselta olisi ollut 620 jeniä. Tosin kuten alta käy ilmi, päädyin kuitenkin lopulta suunnilleen samaan korkeuteen vielä piirun verran kalliimmalla.

Shiba-puisto

Hamamatsuchōn asemalta länteen oleva 芝公園Shiba-puisto sisältää isoja korkeusvaihteluita ja paljon siistiä aurinkoista nurmikkoa, jossa paistatella päivää. Auringonottajia ja muutenkin aikaansa viettäviä puistossa olikin runsaasti, joskaan ei ruuhkaksi asti. Puistosta on myös näkymä läheisen 増上寺Zōjōji-buddhalaistemppelin alueeseen, joskin vielä parempi näkymä siihen löytyy läheltä, nimittäin:

Tokyo Tower

60. vuosipäiväänsä viettävällä Tokyo Towerilla on "vain" 150 metrin korkeudessa olevan päätasanteensa kanssa hankala kilpailla muiden tokiolaisten näköalapaikkojen kanssa, eikä asiaa auta, että näköalatasanne on käymässä läpi remonttia. Tämä oli nähtävissä kävijämäärässä: kun neljä vuotta sitten kävin tornissa, sai ulkona jonottaa pitkän tovin, mutta nyt sisälle ja korkeuksiin pääsi käytännössä jonottamatta. Päätasanteelle oikeuttavalla lipulla on hintaa 900 jeniä, mutta myynnissä on myös erikoislippuja, kuten 2900 jenin yhdistelmälippu, jolla pääsee myös rakennuksen alakerrassa olevaan Tokyo One-Piece Tower -teemapuistoon.

Kamedzuka-puisto

Asemalta lounaaseen on pieni 亀塚Kamedzuka-puisto rinteen päällä. Mielenkiintoiseksi paikan verrattuna muihin vierailemiini puistoihin tekevät sen aikuisille suunnatut kuusi "kuntolaitetta" (vastaavia kuin Suomessa joissakin puistoissa on). Puisto itsessään oli ainakin vierallessani rauhallinen, suorastaan autio, ellei pörrääviä ampiaisia lasketa.

Keiō Nakadōri -kauppakatu

Tamachin aseman läheinen 慶応中通りKeiō Nakadōri painottuu vahvasti ravintolalinjalle. Ravintoloiden tasoa oli hankalaa arvioida, sillä vierailin paikalla niin aikaisin, mutta näkemäni tarjonnan perusteella voisin kuvitella paikan olevan varsin miellyttävä, jos tarkoituksena on syödä ja juoda hyvin.

Passage Coffee

Lähellä yllä mainittua kauppakatua sijaitsee pienehkö kahvila Passage Coffee, jonka vahvasti puuteemainen, yksinkertainen sisustus tekee tällaiseen suomalaiseen vaikutuksen. Eikä valittamista ollut tarjonnassakaan: nautin paikan päällä jääkahvin, joka varsinkin annoskoossaan peittoaa ketjukahvilat.

Kimi-chanin patsas

Tamachin ja Yamanote-projektin viimeinen raportoitava nähtävyys on Kimi-chan-patsas, jonka yhteydestä voi käydä lukemassa koskettavan tarinan patsaan alkuperästä, ja samalla vaivalla lahjoittaa muutaman lantin Unicefille. Patsas sijaitsee kaistojen välisellä virkistysalueella 麻布十番Azabujūban-kylässä.